Ensimmäinen kissakuvahaasteeni! Kissakuvahaasteen aiheena oli tällä kertaa maastoutuminen. Haastekuvassa Viivi esittää miten mainiosti maanläheisillä väreillä varustettu raitapuku toimii viherkasvien sekaan maastoutuessa. Kyllä toimii!
Viivin tarinankin voisin tässä kertoa. Viivi nimittäin on orpopentu, joka löytyi lähes viimetipassa ennen kylmien ilmojen tuloa. Isä oli käymässä mökillä syyshommia tekemässä ja huomasi pihassa seikkailevan yksinäisen pennun, joka oli niin tosi pieni ettei hyvä ihme sentään. Viivi painoi vain onnettomat 600 grammaa! Iskä otti pennun sisälle ja antoi ruokaa ja juotavaa ja laittoi pennulle pehmeän pedin sekä matalareunaisen (jotta Viivin oli helppo mennä sinne) ja laakean muoviastian hiekkalaatikoksi.
Hieman myöhemmin vielä samana päivänä alkoi selvitä edes hieman taustoja, sillä kauempana asuva naapuri kävelee koiriensa kanssa usein sitä tietä mökin ohi ja huomatessaan isän auton pihalla hän poikkesi kysymään onko tontilla näkynyt kissoja. Hän oli pari päivää aikaisemmin ollut jälleen kerran kävelyllä koiriensa kanssa siitä mökin ohi ja yhtäkkiä toinen koira oli syöksynyt siitä tieltä pusikkoon, joka erottaa tien ja mökin tontin. Siellä oli ollut kissa pentuineen ja koira oli yhtä pentua kuulemma päässyt vähän pöllyyttämään. Hän oli vienyt koirat äkkiä kotiin ja palannut katsomaan, mutta ei ollut enää nähnyt yhtäkään kissaa mailla eikä halmeilla. Ilmeisesti äitikissa oli päättänyt lähteä lätkimään moisen hyökkäyksen jälkeen ja Viivi oli kai pöllämystyneenä saamastaan pyörityksestä jäänyt jälkeen ja siksi isä sen löysi yksinään sieltä pihasta. Isä näytti Viiviä nimittäin naapurille ja hän sanoi, että juuri tuota se koira oli pelmuuttanut, koska muut pennut (2 kpl), jotka olivat pikavauhtia sännänneet äitikissan perässä vanhan navetan taakse, olivat olleet yksivärisiä.
Isä piti Viivin sisällä viikonlopun ja laittoi herkkulautasia pihalle houkuttelemaan mahdollisesti vielä maisemissa pyörivää äitikisua pentuineen. Mutta ruokalautaset pysyivät koskemattomina, eikä muitakaan havaintoja kissoista enää näkynyt, joten toivottavasti kissaäiti oli marssinut pellon reunoja pitkin jollekin läheisistä maatiloista navetan reunalle norkoilemaan. Josko olisi vaikka saanut navettakissan paikan pentuineen. Näin ainakin toivomme.
Viivin tarina olisi voinut päättyä aivan toisin, mikäli pakkaset olisivat ennättäneet ennen isää. Mutta nyt Viivi pääsi omaan kotiin. Ensimmäisen viikon aikana huolehdittiin eläinlääkärin tekemästä perusteellisesta terveystarkastuksesta, jossa onneksi todettiin pentu täysin terveeksi yksilöksi, vaikkakin vähän laihaksi. Eläinlääkäri kävi pennun läpi tosi tarkasti myös koiranpureman vuoksi, kokeili sormin selkärangan, kaikki tassut taivutellen varpaita myöten ja hännän ja kaikki, mutta koira ei onneksi ollut päässyt puremaan Viiviä pahasti. Rokotusaikataulu suunniteltiin ja ensimmäinen madotus tehtiin hetimmiten. Hieno A4-kokoinen terveystodistus saatiin mukaan ja siinä kaikki tärkeät tulevat päivämäärät myöskin.
Koska Viivi oli vasta aivan vauva, oli tärkeää, että sillä olisi aikuista kissaseuraa. Niinpä Viivi matkasi viikkoa myöhemmin tutuillemme Noksu-kissan kaveriksi, siellä oli Noksulta kaveri kuollut vähän aikaa sitten. Noksu oli siis yksinäinen ja kaipasi seuraa ja Viivi puolestaan tarvitsi aikuisen kissan kaverikseen, joten näin saimme molempien kissojen kannalta parhaan ratkaisun aikaiseksi. Viivi sopeutui uuteen kotiinsa hienosti ja alkujännityksen jälkeen Noksukin hyväksyi pennun ystäväkseen. Mutta kyllä meidän tuli silti ikävä Viiviä, ehti pikkupentu valloittaa meidän kaikkien sydämet! Minäkin kun kävin sillä viikolla porukoilla joka ilta. Heh! Onneksi kuulemme tutuilta kuulumisia ja porukat käyvät sillä suunnalla usein, joten voimme seurata Viivin elämää edelleen kuitenkin läheisesti.
Mikäli kissakuvahaastessa löytyy jatkossakin sopivia aiheita, niin Viivi saattaa vierailla haasteen tähtenä toistekin. =)
Laitetaas loppuun vielä kuva Viivistä juoksemassa sohvan kaiteella, jotta kisusta jotain näkyykin, haastekuva ei ihan paras ole noin ulkonäön esittelyn kannalta ;).

Sambadilla.
Juu, kyllä mullakin on nuo verhot melko käytetyn näköiset, joskus Jerry on niihin leikin lomassa jättänyt vahingossa jälkensä, ja Tuhka jättää niitä ihan tarkoituksella ;D Onneksi alkaa oppimaan ettei se emännän mielestä ole kovin hyvää käytöstä! :)
Tervetuloa seuraamaan meidän blogia, mie linkitän teidät tuonne meidän listaan, niin muistetaan mekin käydä kuulumisia vilkuilemassa!
Viivi näyttää olevan tosi kaunis neito, Leo ihan koitti tassulla näyttöä tuon alemman kuvan kohdalla! (;
Reippaan näköstä menoo tossa alakuvassa ja meillä oli tommosesta samanlaisesta kankaasta sohva ja nojatuolit vajaa vuosi sitten ;)
Sullon ollu ankee lapsuus, mutta nuaruus ny si sitäki parempi.
Ja oo kiltisti mutta muista leikkiä kans, niin susta tulee ihan maailman paras kissa isona sun emännälle.
Terveisin toinenkin yksinäinen kulkuri
Onneksi Viivi löytyi ajoissa, sen olisi pian joku lintu korjannut suihinsa, niin pienen rääpäleen =0
Paljon terkkuja Viiville meiltä kaikilta!
Alkaa pikkuhiljaa löytyä pikkupennun pieni pallomahakin jo, kun ruokahalua neidillä riittää. Hyvä niin. :) Toisaalta... mitä enemmän energiaa se itseensä vetää... sitä enemmän se sitä myös tuhlaa kaikennäköisen riekuntaan! Jotta riittääpä torpassa vauhtia. :D
Vienolle: Juu, pakkanen tuli vielä samana viikonloppuna ja vaikka siitä olisi aluksi selvinnytkin, niin talvesta varmasti ei. Ja tosiaan maalla on vaarana tuollaisten pienten rääpäleiden joutua kanahaukkojen tai muiden petolintujen kynsiin tai sitten nappaa kettu herkkupalaksi helposti.
Mutta ensimmäisen kerran kun luen Viivin tarinan. Oli kyllä TOSI onni onnettomuudessa!
Ihanaa että Viivi sai hyvän kodin! :)